Söin Tänään Majoneesia Koska Vitutti

Söin tänään majoneesia koska vitutti. Uutisen aihe on siis se, että oon nyt tammikuussa osallistunut vegaanihaasteeseen ja tänään oletettavasti kananmunaa sitten söin. Vitutuksen aihe on se, että Unicafen salaattibaari on laadultaan niin vaihtelevaa settiä ja siinä missä kasvissyöjänä köyhemmänpuoleisina salaattibaaripäivinä aterian pelasti armas fetajuustokippo, tälleen vegaanina vastaava kippo maustamatonta tofua ei oikein lohduta. (toim.huom. fetattomuus ei edes vituta vaan unicafen hädintuskanen vegaaniystävällisyys tässä mättää.) Majoneesinsyönnin aihe oli se, että sienisalaatti oli ainoa asia joka ei ollut säälittävää salaattifilleriä. (Siis salaattifilleritkin on totta kai erinomainen salaattiaines, mutta kyl nyt seassa pitää olla jotain kunnollisia aineksia.)

Tää oli toinen kerta kun söin jotain epävegaanista tässä kuussa. Eka oli pari viikkoa sitten, kun Unicafessa oli kerrankin jotain MAUSTETTUA tofua. Ja se oli maustettu pestolla. Ja en ees tiennyt että pestossa on saatana juustoa.

Nyt mua vituttaa taas, koska olut ja maitosuklaa on niin erinomainen yhdistelmä ja mulla on näistä vain olutta.

Muuten vegaanihommat on menny yllättävän helposti! Söin just ämpärillisen mättösalaattia samalla kun katsoin Shamelessii, joten ehkä pitäis vaan olla kiitollinen.

(bowie)

välttelen diilaamista tän Bowie-homman kanssa koska oon n. 13 ja on tärkeää että mulla on reaktio ja tapan aikaa sen sijaan että yrittäisin päätellä mikä se reaktio on. musta tuntuu että oon ennenkin tehnyt näin jonkun julkkiksen kuoleman kohdalla ja prokrastinoin niin pitkään ettei sen kuolema tuntunut miltään. en oo varma herättääkö kuolema mussa hirveästi tunteita. Bowie herättää mussa kyllä tunteita.

nii ja tämmönen tuntuu jotenkin yksityiseltä enkä osaa diilaa sen kanssa että koko internet on täynnä yleistä ja henkilökohtaista sikinsokin ja vaikka oon onnellisesti rakastanut Bowieta yhdessä kaikkien kanssa (tää ei oo aina itsestäänselvää koska elämäni varrella (lähinnä teini-ikäisenä tietysti) joidenkin musiikkihenkilöiden ja bändien kohdalla oon ollut mustasukkainen) nii jos meinaan pitää jonkun hartaan hetken Space Oddityn äärellä niin se pitää tehdä yksin.

mut julkkiksen kuolema on silleen mukavan helppo, koska jos esim. joku semituttu kuolee (tai joku tuntematon mutta fyysisesti/sosiaalisesti läheltä, esim. samasta koulusta) niin siinä saa kauheasti pyöritellä sitä että onkohan nää tunteet jotenkin itsekkäitä ja mitä mun nyt pitäisi tuntea ja mitä mun pitäisi tuntea ulospäin ja saanko samalla pohtia omaa kuolevaisuuttani ja tunnenkohan nyt edes surua tän ihmisen poismenosta vai jotain opittua vai järkytystä siitä kuolevaisuudesta vai kanavoinko jotain muuta tunnetta ja no nyt ainakin oon itsekäs kun toi tyyppi on kuollut ja mä vaan käyn meta-analyysia omista tunteistani. kun Bowie on kuollut - ja kun reaaliaikaisesti se on vaikuttanut elämääni itse asiassa tosi vähän - niin se voi merkitä mulle melkein mitä tahansa ja samalla on itsestäänselvää että ~voimia läheisille~ jne.

tbh kirjoitin viis vuotta sitten musablogiini merkinnän aiheesta "miten david bowien pitäisi kuolla"... en oo vielä analysoinut tätä oikeeta kuolemaa mut vaikuttaa ihan ookoo tavalta.

Päivystävä feministi ei tiedä kaikkea

Oletko feministi? Ai et ole ihan varma? No tunnetko jonkun feministin? Ai sen yhden?

Tässä pieni tietoisku kaikille, jotka tuntevat sen yhden päivystävän feministin.

Päivystävä feministi ei tiedä kaikkea feminismistä. Päivystävä feministi ei tiedä kaikkea mistään. Päivystävä feministi ei välttämättä tiedä mistään mitään. Päivystävä feministi ei tiedä mitä mieltä mistäkin pitäisi olla, eikä päivystävä feministi välttämättä tiedä mitä mieltä on itsekään asioista x, y ja z.

Päivystävä feministi ei edusta kaikkia feministejä (tai esim. naisia tai minkään muunkaan viiteryhmänsä edustajia). Päivystävä feministi ei tiedä, mitä mieltä kaikki maailman feministit ovat ja miksi. Päivystävä feministi ei myöskään jakele kultatähtiä, pisteitä tai diplomeita siitä, että et pidä naisia miehiä huonompina/olet joskus miettinyt Kinseyn asteikkoa/jaoit Facebookissa sen artikkelin jossa sanotaan että naiset eivät ole miehiä huonompia. Kyllähän päivystävän feministin mielestä on hienoa, jos haluat itsekin olla feministi. Mutta tee se ottamalla asioista selvää, älä kärttämällä sulkaa hattuusi. (Päivystävä feministi on tehnyt sen feministihatun ihan itse, joskin totta kai myös muiden tuella. Hattu on hieno, mutta joskus tekisi mieli tunkea se kassin pohjalle ja kulkea incognito.)

Päivystävä feministi ei tiedä, onko se netistä lukemasi juttu totta. Päivystävä feministi on kuitenkin melko varma, että se netistä lukemasi juttu ei todista että feminismi on turhaa/naurettavaa/2000-luvulla jo tarpeetonta/salaliitto. Päivystävä feministi ei myöskään tiedä, miksi se yksi toinen feministi sanoi sulle niin. Päivystävä feministi ei tiedä, mitä sen toisen feministin olisi pitänyt sanoa, ja jos meinasit jäädä odottamaan, että päivystävä feministi pyytäisi anteeksi sen toisen feministin puolesta koska se loukkasi sinua, niin parasta varata makuupussi ja eväät.

Päivystävällä feministillä ei ole mitään velvollisuutta olla aina ja kaikkialla valmis keskustelemaan mistä tahansa. Päivystävä feministikin saa väsyä, turhautua tai sanoa, että voidaanko puhua jostain muusta. Päivystävällä feministillä ei ole velvollisuutta tiedottaa, kouluttaa, toimia hengellisenä johtajana, larpata sitä toista feministiä jonka sanoista olet edelleen loukkaantunut, olla feminismin tietosanakirja tai toimia kaikkien feministiasiain ylimpänä tuomarina. Kyllä se toki joskus saattaa ihan mielellään joitain näistä asioista tehdä. Mutta aina ei jaksa.

Kaikkein tärkeimpänä: päivystävällä feministillä ei ole mitään velvollisuutta päivystää. Joskus sekin haluaisi vain juoda kaljansa ja heittää paskaa läppäänsä.


PS. Tämä teksti ei välttämättä edusta kaikkia päivystäviä feministejä.
PPS. Tämän feministin päivystys on kiinni, yritykset keskustella ns. päivänpolttavista kysymyksistä kommenttiosiossa torpataan tai ignorataan melko suurella todennäköisyydellä.

vaivaantumisesta

Kun olin skidi, mua vaivasi aina kaikki. Nokkelana tyttönä tajusin tietysti, ettei asioiden pitäisi vaivata mua, ja häpesin vaivaantumistani oikeaoppisesti. Mua vaivasi esimerkiksi eräs vitsikirjasta lukemani vitsi, jossa pariskunta meni eläintarhaan ja näki gorillan. Gorilla innostui naisen sääristä tms ja nainen huvitteli vilauttamalla sille paljasta pintaa. Mies heitti naisen gorillan häkkiin ja tuumasi että "kerro sille että päätäsi särkee!" (Tämä oli jos ei lasten niin ainakin koko perheen vitsikirjassa. No mikäs siinä.) En siinä iässä aivan ymmärtänyt vitsiä, mutta tiesin kuitenkin että siinä on jotain ällöttävää ja epämiellyttävää. Vielä sittenkin kun ymmärsin paskat vitsit, kasuaalin seksismin ja naisvihan, meni monta vuotta niin että mua vaivasi ja tuntui ettei pitäisi vaivata. Olin varmaan jo melkein aikuinen kun mulle selvisi että ne asiat saakin vaivata. Oli vähän huijattu olo.

kuinka ensimmäinen yritykseni olla feministi meni vähän pieleen

Kun olin 10-vuotias, Suomessa järjestettiin presidentinvaalit. Meidän luokalla järjestettiin varjovaalit. Varjovaalit oli musta hieno sana. Näin jälkeenpäin en kyllä ole ihan varma, mitä järkeä kolmasluokkalaisten on leikkiä vaaleja, kun tietämys politiikasta rajoittuu luultavasti siihen että presidentti on vähän niinku Suomen pomo. Joka tapauksessa oli vaalien toinen kierros ja vastakkain Esko Aho ja Tarja Halonen.

Joku poika huusi luokan perältä: "no totta kai Tarja Halonen voittaa kun kaikki tytöt äänestää sitä ja tyttöjä on enemmän!"
(Sinänsä ihan perusteltu huoli, koska kukaan meistä tuskin tosiaan tiesi ehdokkaista mitään muuta kuin nimen ja sukupuolen.)

Suivaannuin tästä ja äänestin Eskoa ihan vain osoittaakseni, ettei tytöt äänestä ketään vain siksi että sekin on tyttö. (Tarja taisi voittaa joka tapauksessa - olisiko joku luokan poikakin suivaantunut yhtä lailla?)

Sitten tulin kotiin ja kerroin innoissani äidille: "Meillä oli tänään varjovaalit -"
"Sä äänestit tietysti Tarja Halosta, vai mitä?"
Tässä vaiheessa tunsin karmean epäilyksen kalvavan rintaani ja intoni katosi kuin tuhka tuuleen, mutta oli liian myöhäistä jättää juttu kertomatta.
"...ei kun Esko Ahoa."
"Mitä?! Miksi ihmeessä?!"
Tässä vaiheessa viimeistään epäilen alkaneeni itkeä.
En muista mitä sitten tapahtui.

Tarinan opetus: jos pistätte kolmasluokkalaiset äänestämään niin kertokaa niille edes mitä vittua se tarkoittaa.

(PS. Mainittakoon vielä, että nykyään äänestän mieluusti nimenomaan naisehdokasta. :))))))