(bowie)

välttelen diilaamista tän Bowie-homman kanssa koska oon n. 13 ja on tärkeää että mulla on reaktio ja tapan aikaa sen sijaan että yrittäisin päätellä mikä se reaktio on. musta tuntuu että oon ennenkin tehnyt näin jonkun julkkiksen kuoleman kohdalla ja prokrastinoin niin pitkään ettei sen kuolema tuntunut miltään. en oo varma herättääkö kuolema mussa hirveästi tunteita. Bowie herättää mussa kyllä tunteita.

nii ja tämmönen tuntuu jotenkin yksityiseltä enkä osaa diilaa sen kanssa että koko internet on täynnä yleistä ja henkilökohtaista sikinsokin ja vaikka oon onnellisesti rakastanut Bowieta yhdessä kaikkien kanssa (tää ei oo aina itsestäänselvää koska elämäni varrella (lähinnä teini-ikäisenä tietysti) joidenkin musiikkihenkilöiden ja bändien kohdalla oon ollut mustasukkainen) nii jos meinaan pitää jonkun hartaan hetken Space Oddityn äärellä niin se pitää tehdä yksin.

mut julkkiksen kuolema on silleen mukavan helppo, koska jos esim. joku semituttu kuolee (tai joku tuntematon mutta fyysisesti/sosiaalisesti läheltä, esim. samasta koulusta) niin siinä saa kauheasti pyöritellä sitä että onkohan nää tunteet jotenkin itsekkäitä ja mitä mun nyt pitäisi tuntea ja mitä mun pitäisi tuntea ulospäin ja saanko samalla pohtia omaa kuolevaisuuttani ja tunnenkohan nyt edes surua tän ihmisen poismenosta vai jotain opittua vai järkytystä siitä kuolevaisuudesta vai kanavoinko jotain muuta tunnetta ja no nyt ainakin oon itsekäs kun toi tyyppi on kuollut ja mä vaan käyn meta-analyysia omista tunteistani. kun Bowie on kuollut - ja kun reaaliaikaisesti se on vaikuttanut elämääni itse asiassa tosi vähän - niin se voi merkitä mulle melkein mitä tahansa ja samalla on itsestäänselvää että ~voimia läheisille~ jne.

tbh kirjoitin viis vuotta sitten musablogiini merkinnän aiheesta "miten david bowien pitäisi kuolla"... en oo vielä analysoinut tätä oikeeta kuolemaa mut vaikuttaa ihan ookoo tavalta.